Sofokles- Kuningas Oidipus
Sofokles on yksi Antiikin ajan tunnetuimmista näytelmäkirjailijoista.
Elinaikanaan hän oli jo kuuluisa ja voitti monia näytelmäkilpailuja. Edeltäjänsä
Aiskhyloksen kuoleman jälkeen, Sofokles kohosi antiikin maailman tunnetuimmaksi
näytelmäkirjailijaksi. Sofokles muutti kuitenkin myös näytelmiä siihen suntaan,
millaisia ne nykypäivänä ovat. Sofokleen näytelmät uudistivat antiikin
teatterikäsityksen. Sofokles lisäsi näyttelijöiden määrän kahdesta kolmeen,
käytti ensimmäisenä skenografiaa eli maalattuja kulisseja, sekä kasvatti kuoron
koon kahdestatoista viiteentoista. Tunnetuin Sofokleen näytelmistä on Kuningas
Oidipus, joka lieneekin myös koko antiikin tunnetuin yksittäinen näytelmä.
Toinen tunnettu näytelmä on Antigone.
Teoksessa esiintyvät henkilöt ovat antiikin ajalle
tyypillisesti Jumalia, kuninkaita ja sankareita. Kirjan keskiössä pyörii perhe,
jonka isä on Theban kuningas ja kreikkalaisessa mytologiassa tunnettu
jumalainen sankari Laios. Toinen päähenkilöistä on hänen vaimonsa Iokaste ja
kolmas heidän poikansa Oidipus, joka on tarinan päähenkilö. Oidipus todella itsepäinen ja tekee
nopeita johtopäätöksiä ilman päteviä perusteita. Hän on myös melko hidas ja
vainoharhainen. Antiikin aikaan ihailtiin sankaritarinoita, mutta tässä
tarinassa kaikkien rakastama rohkea sankari onkin tehnyt jotain hävytöntä ja
peruuttamatonta, mikä onkin täydellinen vastakohta ihannesankarille. Tarinan kannalta merkittävä henkilö on myös sokea tietäjä
Teiresias, joka kertoo tulevat tapahtuvat Oidipuksen syntyessä. Myöskään
henkilökerronta ei ole perinteistä, sillä näytelmän henkilöiden tunteet
sivuutetaan ja keskitytään oikeastaan vain lyriikkaan ja repliikkien
tyylittelyyn. Henkilöiden arvomaailmaan ja luonteisiin on siis hankala
keskittyä, ja näytelmä on muutenkin melko yksinkertainen.
Näytelmää
katsoessaan Antiikissa ihmiset tiesivät juonen, joka tulee tapahtumaan ja
pystyi näin katsomaan tarinaa ulkopuolelta ja näkemään, kuinka Oidipus käveli
suoraan ansaan. Oraakkeli on ennustanut Teeban kuninkaalle Laiokselle, että
tämän puolisonsa Iokasten synnyttämä poika surmaisi isänsä ja menisi naimisiin
äitinsä kanssa. Niinpä Laios lähettää palvelijan tappamaan pojan, mutta vanhempien
tahtoa vasten hän jättää sen puuhun sidottuna metsään. Korintin kuninkaan alamaiset
kuitenkin sattuvat löytämään Oidipuksen metsästä ja antavat hänelle nimen
Oidipus eli paksujalka, koska hänen jalkansa ovat turvonneet. Oidipus varttuu
aikuiseksi, kunnes saa kuulla hänen ennustuksensa isän surmaamisesta ja äidin
kanssa naimisiin menosta. Luullen Korintin hallitsijaparia vanhemmikseen
Oidipus pakenee kotoaan ja tappaa matkalla Laioksen tietämättään, että
tuntematon vanhus on todellisuudessaan hänen isänsä. Hänet valitaan Teeban
uudeksi hallitsijaksi ja menee naimisiin leskikuningattaren kanssa,
tietämättään äitinsä kanssa. Oidipus alkaa selvittämään Laioksen murhaa ja saa
selville, että on itse tämän tappanut. Nyt kohtalon toteutuminen tulee kaikkien
tietoisuuteen ja tämän seurauksena Iokaste hirttää itsensä ja Oidipus puhkaisee
toisen silmänsä, jonka jälkeen hän lähtee maanpakoon. Samalla hänen vaimonsa,
eli äitinsä, Iokaste tekee itsemurhan.
Miljöönä kirjassa toimii Kreikka ja tapahtumat
keskittyvät Theban ja Korintin kaupunkiin, joissa Oidipus asuu. Tämäkin on kreikkalaiselle
kirjallisuudelle tyypillistä, että tapahtumat sijoittuvat oikeisiin
kaupunkeihin. Miljöökuvaus kirjassa ei ole merkittävää, ja miljöö ei aukene
paljoa kirjassa.
Näytelmän teemana voidaan pitää kohtaloa, koska sille se
perustuu. Juoni pohjautuu Oraakkelin ennustukseen, ja katsoja tai lukija joutuu
katsomaan ulkopuolelta, kuinka ennustus käy toteen ja Oidipus kävelee suoraan
ansaan.
Yksinkertaisen juonen vastakohtana on kieli ja tyyli, joka
on hankalaa luettavaa. Näytelmän kieli on runomaista ja hienostuneesti muotoiltua. Lukiessa välillä ei
tunnu, että juoni etenisi, sillä teksti on niin koukeroista ja kiemurtelevaa. Välillä
tarina ei etene, kun taas esimerkiksi loppuratkaisu tapahtuu melko nopeastikin.
Mitään ei sanota suoraan eikä tekstiä ole helppo sisäistää tämän takia. Lukeminen
on siksi hidasta ja moni asia jää ymmärrykseni ulkopuolelle. Teksti on
kuitenkin antiikin ajalle ominaista ja tämä näkyy esimerkiksi runomuotoisessa
tekstissä sekä viittauksissa mytologiaan.
Peppi Strandberg
Lähteet: