maanantai 17. lokakuuta 2016

Luupään serkukset

Luupään serkukset- sarjakuva-analyysi



Luupäät sarjakuva-albumeita on kirjoittanut yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija Jeff Smith. Smith päätti ryhtyä sarjakuvataiteilijaksi yhdeksän vuotiaana, ja jo nuoruudessa hänen strippejä esitettiin opiskelijalehdessä. Smith tuli alun perin tunnetuksi Luupää sarjakuvista, joissa on piirteitä hänen omasta lapsuudestaan. Sarjakuvataiteilija on ollut mukana myös Disneyn animaatiotuotannossa.
       Albumi, jota käsittelen, on Jeff Smithin Luupäät 1, jonka on julkaissut vuonna 1994 kustantaja Like. Fantasiateos on yksi kautta aikojen menestyneimpiä amerikkalaisia sarjakuvia, ja sen on suomentanut Jorma Penttinen.

Teos kertoo serkuksista Leposta, Auvosta ja Tahvosta, jotka karkotetaan kotoaan Luumäestä. Matkalla pois he eksyvät toisistaan ja joutuvat laaksoon, jossa he törmäävät lohikäärmeisiin, ihmisrottiin sekä laakson asukkaisiin. Matkalla koetaan rakkautta, jännitystä ja hikipisaroita- sekä kaikkea siltä väliltä.

Tarinassa seikkailevista serkuksista eniten juonessa mukana on Tahvo. Tahvo on serkuksista ahnein, sekä oman paikkansa tuntevin. Hänellä on eniten rahaa, ja tarinassa hän kutsuukin monesti itseään Luumäen rikkaimmaksi luupääksi. Tahvolla on päällään musta paita, jonka keskellä on tähti. Paita on ainoa asia, joka erottaa Tahvon ja Tepon ulkonäöllisesti.
         Toinen serkus, Auvo, on köyhempi kuin Tahvo. Auvo pyytää tiedostaan aina rahaa, ja tämä onkin hänen tapa saada haluamansa. Auvo on joukkonsa tietämättömin, mutta ei lannistu vastoinkäymisistä. Auvo kulkee joukon mukana, eikä hänellä ole paljoa sananvaltaa. Hän on päähenkilöistä pisin ja kantaa päällään edestä avonaista takkia, mukana on usein myös punainen kitara.
       Kolmas serkus on nimeltään Leppo.  Ulkonäöltään Leppo on melko yksinkertainen. Hänellä ei ole vaatteita. Hänellä on iso, paksu nenä, ja koko vartalo on pyöreästi muotoiltu. Leppo on myös hyvin ilmeikäs, ja tunteet on helppo saada selville suun ilmeistä.

Sarjakuvassa miljöö on melko keskeisessä osassa. Tarina keskittyy suureksi osaksi laaksoon, ja siihen liittyviä eri luonnon elementtejä on kuvattu paljolti. Esimerkiksi metsä ja puut ovat albumissa yleisesti kuvattavia asioita. Puut ovat erinäköisiä riippuen tilanteesta. Kun juoni ei ole jännittävässä kohdassa, kukoistavat puut, mutta yön tullessa ja jännityksen lauetessa puut ovat lehdettömiä ja jännitystä luovia. Elottomia esineitä ja tekijöitä ei ole paljoa, sillä enimmäkseen kuvissa kuvataan ympärillä olevaa luontoa ja henkilöitä. Joissain kohdissa serkuksilla saattaa olla esimerkiksi kartta tai kaukoputki, jotka ovat yksinkertaisesti kuvattuja.

Serkukset yrittävät vilpittömästi päästä toisiansa ylempään asemaan kyseenalaistamalla toisiaan ja heidän tekojaan. Rahan merkitys vallankäytön kanssa on keskeinen. Tarinassa sillä, jolla on eniten pääomaa, on myöskin suurin vallanmahti. Toisilleen henkilöt ovat kuitenkin rehellisiä ja sisarusten välillä on jokseenkin veljesmäistä rakkautta. Serkusten elämäntapa on aika lailla hetkessä elämistä ja tapahtumien selvittäminen perustuu paljolti nopeisiin päätöksiin.

Sarjakuva on piirretty melko yksinkertaisesti ja mustavalkoiseksi. Henkilöiden ilmeiden merkitys on selvästi haluttu suureksi ja se näkyy piirrostekniikassa. Koska miljöö on melko sama pitkän aikaa, on sitä pystytty kuvaamaan useasta kuvakulmasta, joka on lukijan näkökulmasta avartavaa ja tuo lisää ulottuvuuksia. Yksinkertaisuus henkilöiden sekä miljöön suhteen on onnistunut hyvin, ja sarjakuva onkin helposti seurattava. Tehokeinoina sarjakuvassa on käytetty mm. toistuvia " AAAAARGH"- huutoja sekä kirjaisintyylejä. Kun serkukset kutsuvat toisiaan, on fontti usein capslockilla. Värien symboliikka toteutuu siinä määrin, että jännityksen tiivistyessä tausta muuttuu tummaksi ja pimeäksi, osa kuvista on jopa kokonaan mustia. Mittasuhteita on käytetty myös korostamaan käynnissä olevaa tilannetta sekä henkilön asemaa kuvassa. Pahoja ihmisrottia ja lohikäärmeitä on kuvattu isoina ja lähes koko ruudun kokoisina, kun taas avuttomassa asemassa olevat ovat kuvattu pieninä ja avuttomina. Pidin albumissa hauskana sitä, että juonen monimutkaistuessa ja edetessä kuviin tuli lisää elementtejä ja piirrostekniikka tuli tavallaan enemmän yksityiskohtaisemmaksi.

Albumissa tärkeässä osassa ovat kuva sekä teksti, jotka täydentävät toisiaan suurissa määrin. Tekstillä ilmaistaan enemmän henkilön välisiä suhteita sekä kanssakäymistä, kun taas kuvien avulla on saatu henkilöiden tunteet ja mietteet hyvin esille. Kuva selventää tekstiä hyvin ja on sidoksissa tekstiin. Kuvat vievät tarinaa myös eteenpäin, jolloin teksti selittää kuvaa sen edetessä. Tekstissä ei ole paljoa viitteitä tarinan ulkopuolelle, mutta esimerkiksi rahan merkitys tarinassa voisi olla rinnastettavissa oikeaan elämään. Enemmän tarina on kuitenkin fantasiatyyppinen, eikä niin samaistuttava.


Lähteet:


Peppi Strandberg